lauantai 5. maaliskuuta 2016

Mitä omavaraisuus merkitsee minulle?

Jokainen ihminen käsittää varmaan omavaraisuuden hieman eri tavalla. Ainakin näin olen huomannut Facebookin omavaraisuuteen liittyvissä ryhmissä. Joku ei halua ostaa kaupasta mitään, joku ei halua olla tekemisissä yhteiskunnan kanssa, joku haluaa olla riippumaton, joku taas haluaa varautua suureenkin kriisiin.

Itsellä pyrkimys omavaraisuuteen lähti siitä aluksi, että en halunnut ostaa kaupasta mitään, enkä käydä palkallisessa työssä. Nykyään asioita enemmän miettineenä ja asioista selvää ottaneena, on omavaraisuuden käsitykseni saanut suuremman sisällön ja merkityksen.

Joka ikinen tarvitsee rahaa aloittaessaa omavaraisuutta, siitä ei pääse mihinkään. Palkallista työtä on pakko tehdä siihen asti, että on saanut tarpeeksi tarvitsemaansa ja vielä senkin jälkeen tulee tilanteita, missä raha on ainoa ratkaisu. Itselle ideaali olisi se, että voisin joko tehdä keikkaa tai töitä kotoa käsin. Rasituin viime vuonna liikaa henkisesti ja fyysisesti täysistä työtunneista lähihoitajan töissä. Samaa kokemusta en enää halua, tai minusta ei ole kohta enää yhtään mihinkään.

Omavaraisuuteen pyrkiessäni saan mahdollisuuden tulla toimeen vähemmällä. Joskin kuten jo sanoin, alussa tulee paljon kustannuksia.

Omavaraisuudessa työmäärä voi olla valtava, mutta järkeistämällä ja suunnittelemalla asioita etukäteen, jää aikaa myös "olemiselle". Se on lisäksi jokaisesta itsestä kiinni, minkä mieltää työksi, harrastukseksi, mieluisaksi puuhaksi tai elämäksi.

Miten omavaraisuus näkyy ja tulee näkymään käytännössä elämässäni?

Eläinten pitäminen tuo haasteita omavaraisuuteen. Moni omavaraistelija ei tämän takia eläimiä pidäkään. Kanit, lampaat, vuohet ja kanat voisivat saada ravintonsa luonnosta ja viljelyistä. Koirat ja kissat voisivat saada ravintonsa kaloista ja omista lihoista, sekä joistain kasviksista. Sitten tulisi eteen pohdinnat eläinten tarvitsemista vitamiineista ja muista tärkeistä ravintoaineista. Ennen vanhaan varsinkin talvisin eläimet joutuivat tulla toimeen todella niukalla ja yksipuolisella ravinnolla. Voisin kuvitella, että nykyään sellainen ravitsemus olisi eläinsuojeluasia. Vaatii alussa kovasti työtä ottaa selvää eläinten tarvitsemista ravintoaineista ja mistä niitä saa. Lisäksi yksi koiristani tarvitsee erikoisruokaa vatsa-/suolistosairauden vuoksi. Sitä korvaavan luonnollisen ravinnon löytäminen voisi olla haasteellista ja koiralle haitallista. Toki Pipsa katukoira-aikoinaan söi mitä eteensä löysi, enkä voi tietää oliko sillä sairautta jo silloin. Sen tiedän, että koira oli luurangonlaiha minulle tullessaan...

Oma ravintoni on kanssa pohdinnan alla. En enää osta kaupasta lihoja, vaan kasvatan ja tulevaisuudessa metsästän ne itse. Eli lihaa tulen syömään vähän, toki sen saatavuudesta riippuen. Minulla on peltoa käytössä viljelyyn ja puutarhailuun, sekä metsää marjastamiseen ja sienestämiseen. En tosin pidä sienistä, mutta aion opetella pitämään. Kalaisa Puula-järvi on lyhyen kävelymatkan päässä. Tällä hetkellä mietin mielessäni mitä kaikkea aion istuttaa ja kylvää, sekä miten sadonkorjuiden aikaan säilön ne. En osaa kuvitella syöväni talvella kuivia leipäkorppuja ja hilloja. Täytyy siis keksiä juuri minulle itselleni sopivat ratkaisut. Itselläni on joitain rajoitteita ruokien suhteen mm. allergioiden takia. Haluan kuitenkin kokeilla, vaikuttaako itse luonnonmukaisesti kasvatettu ruoka siihen. Tomaatista tosin jo tiedän, etten voi syödä sitä edes itsekasvatettuna. Aion sitä silti kasvattaa ja tehdä tomaattikastiketta, koska kaipaan sitä ajoittain, seurauksista huolimatta. Sokeria en kaupasta kanna, säilöäkin voi ilman sitä. Suolaa taas koen tarvitsevani.

Vaatetuskin mietityttää. Jos oikeasti tänne joskus lampaita tulee, hyödyntäisin ehdottomasti niistä saadun villan. Angorakaneista sitä olen jo saanut, mutta hyvin pieniä määriä. Tällä hetkellä angorakanieni villasta on syntymässä kengänpohjallisia. Nahkaa/turkista saan kaneista ja toki lampaista ja vuohista, kun niitä teurastetaan. Niiden käsittelyä olen jo teoriassa opetellut, kanin nahkoja käytännössäkin. En aio nykyisiä vaatteitani pois heittää, ellei niistä tule käyttökelvottomia. Näillä vaatteilla pärjäisin tarvittaessa hyvin pitkään. Pellavaa aion jo tänä kesänä kasvattaa ja harjoitella sen jalostamista langaksi. Pellavalangan tekeminen sisältää todella monta työvaihetta ja se on hidasta, sillä kaikkea ei voi tehdä kerralla.

Entäs käyttöesineet? Puusepän opintojen ansiosta tulen tekemään erilaisia huonekaluja ja aion opetella perinnemenetelmiä, kuten eläinperäisten liimojen valmistamisen. Metallia en tule osaamaan valmistamaan, mutta onneksi kirveitä, viikatteita, sirppejä ynnä muita työkaluja täältä jo löytyy. Kun niistä pitää hyvää huolta, ne kestää. Toisin kuin nykyään kaupoissa myytävät työkalut, jotka hajoavat ainakin isäni käsissä heti...
Työkalujen huoltoa täytyy opetella. Täytyy osata teroittaa saha oikein, jotta sillä saa sahattua siististi ja sujuvasti. Osien korjaaminen on myös tärkeä taito.

Pesuaineet ovat kanssa yksi pohdittava asia. En halua käyttää ympäristöä vahingoittavia aineita. Nyt olen siirtynyt pois shampoosta ja ihonpuhdistusaineista. Niiden tilalla käytän mineraalisuolaa, joka yllätys yllätys, toimii mielettömän hyvin! Täytyy tuosta suolasta tehdä oma päivityksensä. Eihän sekään ole sellainen tuote, mitä voisin itse valmistaa, mutta paljon parempi, kuin teollisesti myrkyistä ja kemikaaleista valmistetut tuotteet. Kun olen siinä vaiheessa, että minulla on teurastettavia eläimiä, saan niistä rasvaa, ihraa. Siitä voi tehdä saippuaa. Lipeääkin voi valmistaa itse.

Lääkkeet? Perehdyn rohtokasveihin, mutta niiden kanssa täytyy olla varovainen. Lisäksi kaikkia nykyajan lääkkeitä ei voi korvata rohdoilla. Omalla kohdallani olen kuitenkin joitain lääkkeitä ja hoitoja kohtaan kielteisellä kannalla. Jäykkäkouristusrokotus on sellainen, jota en halua unohtaa ottaa. Jäykkäkouristuksen voi saada pelkästä mullasta! Rokotus uusitaan kymmenen vuoden välein. Oletko muistanut?

Miten aion menetellä sähkön ja polttoaineen kanssa? Niiden käytön haluan minimiin. Ihanne olisi, etten tarvitsisi omaa autoa, mutta se tarkoittaisi sitä, että joutuisin lainata jonkun muun, koska kaikkea ei voi esimerkiksi pyörän tarakalla kuljettaa. Sähköä tulen alussa ainakin tarvitsemaan. Tietokone ja puhelin on sellaiset, joista en ihan hevillä luovu (ei sillä ettenkö haluaisi luopua), lisäksi "tarvitsen" pakastinta ruokien säilömiseen. Tähän olisi ratkaisuna aurinkopaneelit ja pieni tuulivoimala, mutta ne ovat vielä kovin kalliit hankkia.

Yksi asia, mikä minua ajaa omavaraisuuteen, on mihin tahansa katastrofiin varautuminen. Vaikka emme haluaisi uskoa, sota ja nälänhätä ovat hyvinkin mahdollisia nykyisessä maailmantilanteessa. Lisäksi voi tulla tilanne, jossa rahalla ei ole yhtään mitään arvoa. Silloin ei mitkään rahasäästöt auta. Yksi realistinen syy on myös työ- ja rahatilanteet. Omavarainen (100% omavarainen ei Suomessa pysty kukaan olla) tulee toimeen sillä, mitä hän on itselleen tehnyt ja hankkinut, eli käytännössä mm. itse keräämällään ja säilömällään ruualla ja tykötarpeilla.

Minun oma pyrkimykseni omavaraisuuteen on vakava-asteista ja tiedän monia, jotka eivät esimerkiksi missään nimessä koe varautuvansa katastrofeihin omavaraisuudellaan. Meitä on moneen junaan ja hyvä niin. Tiedän myös, että monet pitävät minua hörhönä. Siitä vaan!
Tämä aihe on niin laaja, enkä vieläkään saanut kaikkia omia ajatuksia ja kantojani tuotua esille. Tässä blogissa kyllä tulen tavalla tai toisella puhumaan aiheesta lisää.

Blogimaailmaan on nyt viime vuosina putkahdellut uusia omavaraisuuteen liittyviä blogeja ja äskettäin perustettiin omavaraisuus.org-nettisivu, joka käytännössä pyrkii kokoamaan tietoa ja omavaraisuudesta kertovia väyliä yhteen.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Aina ei mene, niinkuin toivoisi

Yhdellä naaraskaneista olisi ollut laskettu aika näinä päivinä. Viime lauantaina, kun menin ruokkimaan kanoja ja kaneja, huomasin, että kani oli synnyttänyt. Poikaset olivat pitkin karsinaa ja yksi puoliksi syötynä. Emon kanssa asunut toinen naaras oli tähän syypää. Poikasia oli yhteensä seitsemän ja nämä kuusi vein sisälle ja yritin elvyttää niitä. Tunnin pidin niitä hyvin lämpimän vesipatjan (ts. avonaisessa muovipussissa, joka vesikulhossa) päällä, vuorotellen käsilläni hieroen. Osan väri alkoi muuttua lupaavaksi, mutta lopulta oli luovutettava. Yksi hyvä nyrkkisääntö tähän on, että poikanen on varmasti kuollut, kun kynnet muuttuvat verestä punaisiksi. Nyt emokani saa palautua kantoajasta ja synnytyksestä rauhassa. Jotkut astuttavat kanin heti synnytyksen jälkeen, jos poikaset eivät syystä tai toisesta ole selvinneet, mutta oman kokemukseni mukaan jokainen eläin tarvitsee aikaa palautuakseen.


Huomenna käyn vaihtamassa tämän poikasen syöneen naaraan ja sen veljen kahteen sukukypsään risteytysnaaraaseen ja kokeilen uudestaan onneani.

Toinen asia, mistä en ole ihan mielissäni on, kun laskin heinän menekin. Meillä menee nyt kymmenellä kanilla kaksi 8kg heinäsäkkiä viikossa ja yksi säkki maksaa vajaa 14 euroa Hankkijalla. Kanit söisivät enemmänkin heinää, ja minä sitä enemmän ostaisin, mutta hirvittää tuo hinta. Eikä laatu ole kehuttava. Toki Hankkijalla on 20kg säkkejä, jotka huomattavasti kilohinnaltaan halvempia, mutta eihän se ole kauppiaalle yhtä kannattavaa, joten sitä ei meidän lähiliikkeessä ole. Jos netistä tilaisin, täytyisi kerralla ottaa 40 säkkiä.
En ole saanut tietooni paikallisia viljelijöitä, jotka heinää myyvät, mielelläni heiltä ostaisin.

Ennen kuin meille vuohia tai lampaita tulee, täytyy heinää saada järkevämmällä hinnalla. Toki kesällä tilanne helpottuu, kun pääsemme itse kasvattamaan ja keräämään osan eläinten ruuista. Ensi talveksi aion myös säilöä kerppuja.

Itsekasvatettua ruokaa, kana

Meillä oli kana, joka sai nimekseen Nilkku-Lotta. Kana nilkutti toista jalkaansa ja oli muutenkin hyvin räsyisen näköinen. Muut kanat eivät siitä pitäneet ja aina, jos Nilkku-Lotta eksyi muiden kanojen joukkoon, kävivät ne sen kimppuun. Kukko sitten yritti tuloksetta eukkojaan komentaa. Muutama päivä sitten kuusi kanaa hyökkäsivät Nilkku-Lotan kimppuun. Nilkku-Lotta päätyi pää verissä, siivet ja jalat levällään makaamaan yhteen pesään. Päätimme, että nyt oli aika päästää tämä ressukka kärsimyksistään. 

Lopetus sujui tainnutuksen kanssa nopeasti ja seuraavaksi oli nylkemisen vuoro. Kanan käsittely on paljon vaikeampaa, kuin kanin! Sain kuitenkin lihat talteen puhtaina ja koirillekin riitti herkkupalat. Maatiaisissa ei hirveästi ole lihaa, kun ovat niin pieniä, mutta tätä kanaa riitti neljälle aterialle itselleni, ja parille muulle maistiaisiksi. Epäilin, uskaltaisivatko muut maistaa, mutta kuulema oli tosi hyvää! Ja tottahan olikin. Ei tule ikävä kaupan broilereita tämän jälkeen, ne maistuu ihan pahvilta. Lisäksi tiedän mitä kanani syövät ja miten ovat eläneet. Nilkku-Lotan lyhyt elämä ei ollut parhaimmasta päästä, mutta eipähän tarvinnut enempää kärsiä. Nyt on kanalassa rauha ja nuorikotkin ovat sulautuneet parveen hyvin. 

Äsken laitoin hautomakoneen päälle ja sinne kaksikymmentä munaa. Jokaisesta haudonnasta voi odottaa x-määrän tyhjiä munia, x-määrän haudonnan aikana tai kuoriutumisessa kuolleita ja yleensä yli puolet on kukkoja. Täytyy siis näiden kuoriuduttua hautoa lisää, sillä olemme saaneet myös alustavia kyselyitä kesäkanoista. Kanojemme määrä saa nykyisten tilojen puolesta tuplaantua ja kukoille haluaisin kesäksi omat tilat. Kesän jälkeen tarpeeksi kasvettuaan pääsisivät pakastimeen.


Fileet olivat hyvin pieniä, mutta täynnä makua.