maanantai 22. helmikuuta 2016

Eläimen ja lihan arvo

Olen nähnyt paljon videoita lihantuotannosta ja ollut erilaisilla lihatiloilla. Olen nähnyt esimerkiksi sian, naudan ja kanan koko elinkaaren syntymästä teuraaksi. Silti en ole yhdistänyt tätä kaupassa myytävään lihaan. Tai lihaan yleensäkään. Ja tiedän, ettei moni muukaan. Joko eivät tiedä tai eivät halua.

Tiesittekö, että tiput kuoriuduttuaan joutuvat aikamoiseen maailmaan? Niitä heitellään laatikosta toiseen, kuljetetaan pitkin liukuhihnoja. Kanat ovat niitä, jotka saavat jäädä henkiin (ei sillä, että kaikki selviäisivät elämänsä ensiviikoista). Kukot murskataan. Netistä löytyy hyvin havainnollistavia videoita tälle. Ja on turha tuudittautua ajatukseen, ettei Suomessa toimittaisi niin. Kyllä toimitaan. Mutta sen ei tarvitsisi olla tuollaista. Lihankulutus on nykyisellään liiallista ja vähemmällä pärjättäisiin mainiosti. Yksi syy tuollaiselle tuotannolle on raha. Kuluttaja haluaa ruokaa halvalla ja tehotuotanto on vastaus siihen. Jos kuluttaja panostaisi enemmän laatuun, kuin määrään, ei sen tarvitsisi olla näin.

Olen vuosia puhunut, kuinka sitten joskus kasvatan lihani itse. Noh totesin eilen, että miksi en aloita jo? Ihminen ei tarvitse joka aterialla lihaa, joten esimerkiksi koulussa syön nyt kasvis- ja kalaruokia. Tänään oli kasvisbolognesekastiketta ja oli muuten hyvää! Maistui juuri siltä, miltä bolognesen kuuluukin maistua.
Kotona taas liha tulee joko metsästämällä, kasvattamalla itse tai ostamalla suoraan kasvattajalta, jonka eläinten olot tiedän ja voin hyväksyä.

 Miksikään vegaaniksi en ryhdy, koska siinä periaatteissa on joitakin epäkohtia. Soijatuotteisiin en koske, papuja en siedä ja lihaa kuitenkin elimistö tarvitsee. Ja ihan pakko huomauttaa, etten ole ikinä nähnyt terveen näköistä vegaania. Pelkästä ulkonäöstä voi päätellä, että kärsivät monista ravintoainepuutoksista. Usein myös vegaaniruoka on pelkkiä hiilareita ja kuituja. Moni unohtaa proteiinit.

Noh, nyt tuntuu, että tästä tuli enemmän moralisoiva kirjoitus. Älköön kukaan tästä vetäkö hernettä nenäänsä, mutta toivon, että se antaa ajatuksen aihetta. Tulen varmasti kirjoittamaan tästä lisää vielä hyvin piankin!

torstai 18. helmikuuta 2016

Omasta Tuvasta ja suunnitelmista

Olen jo useamman vuoden silmäillyt pientilojen myynti-ilmoituksia ja aika lähellä oli etten olisi yhtä ostanutkin. Onneksi en päätynyt vielä ostamaan, sillä muuten en nyt voisi opiskella. Jokin aika sitten tuskailin, mistä saisin oman tuvan. No sehän oli lähempänä, kuin mitä osasin odottaakaan. Meillä on pihapiirissä reilu satavuotias talo, jota kutsutaan Vanhaksi Tuvaksi. Se on ollut asumattomana jo vuosikaudet ja tälläkin hetkellä toimii lähinnä varastona. Toki Vanha Tupa ei täysin vastaa sitä, mitä omalta taloltani haluan, tontista puhumattakaan, mutta tässä elämäntilanteessa en voi muutakaan. Ja ajaahan tuo asiansa.

Olin ensin suunnitellut kunnostavani talosta huoneet ja jättäväni ison tuvan vanhemmille. Selvisi kuitenkin, että huoneiden pönttöuunit eivät ole enää kunnostettavissa ja opiskelijabudjetilla en mitenkään uusia saisi tehtyä. Tuvan puolella oleva uuni taas on kohtalaisessa kunnossa ja aika pienellä työllä kunnostettavissa. Tupa on tarpeeksi suuri ja mikä ihaninta, pinkopahvien takana on upeat hirret odottamassa! Lattia täytyy avata ja uusia eristeet, lisäksi ikkunat haluaisin palauttaa vanhan mallisiksi. Vanhassa talossa ei vain saa olla isoja rumia neliön muotoisia ikkunoita! Pilaa talon tunnelman täysin. Ulkolaudoituksenkin haluan uusia. Se ei ole hyvässä kunnossa ja haluan siitä hieman nykyistä erilaisemman.

                                     
Vanhassa Tuvassa on sähköt, muttei vettä ja se sopii minulle mainiosti. Talon lähelle tulee huussi, suihkussa käydään vanhempien talossa ja kesäisin järvellä. Nykyään ollaan hyvin tarkkoja jätevesistä, mitä syntyy mm. tiskauksessa ja pyykinpesussa. Vanhaan Tupaan ei ole asiaa nykyaikaisilla pesuaineilla ja pyykinpesu hoituu tarvittaessa vanhempien talon pyykkikoneella, jos en nyrkkipyykkiä jaksa. Tarkoitus kuitenkin on vaatemateriaalien suhteen pyrkiä luonnonkuituihin ja villaan, joten pyykkikone ja pesuaineet eivät tällöin edes tule kuuloonkaan. Siihen pisteeseen pääsemisessä menee kuitenkin vielä piiiitkä aika.
Vanhan Tuvan kunnostamiselle en anna aikataulua, koska voi olla, että jossain vaiheessa kuitenkin muutan siitä pois. Tai eteen tuleekin isompi ja kalliimpi ongelma talon suhteen, jolloin unohdan sen kunnostamisen. Ensisijaiset työt ovat lattiassa ja uunissa.
Kunnianhimoisesti haluan tehdä tupaani itse huonekalut. Jotain minulla on jo valmiiksi toki, mutta haluan minimoida kaiken kertakäyttötavaran ja muovin. Aivan 1900-luvun alkuun ei ole tarkoitus mennä. Tupaan tulee mm. jääkaappi-pakastin. Voi olla, että kun opin kunnolla hyödyntämään kellaria ja saan ruokatarvikkeistani säilyviä, saa jääkaappi kyytiä.
Kunhan saan tämänhetkisen flunssani parannettua, voisin kirjoittaa enemmän suunnitelmistani ravinnon suhteen. Olisi hienoa päästä kokonaan eroon ruokakaupasta! Ja uskokaa tai älkää, se on mahdollista, mutta vaatii aikaa, opettelua, suunnittelemista ja oikeat säilömistekniikat. Ja toki täytyy tehdä työtä, jotta sitä ruokaa tulee omasta maasta. Ihan kaikki ei sentään kasva itsestään.


perjantai 5. helmikuuta 2016

Kaneista

Minä olen pieni wiener-tyttö.
Lauantaina eläinlaumaamme muutti neljä uutta kania. Näistä yksi uros (nelikiloinen jössikkä) ja kaksi naarasta ovat wienereitä ja yksi uros wiener-ranskanluppa-suurihopearisteytys. Kanit ovat vielä nuoria, varsinkin naaraat. Ne saavatkin odotella jonkin aikaa, ennen kuin pääsevät mammapuuhiin. 

Yksi kasvateistani, risteytyskani Äksypöksy tapasi sulhasen ja näillä näkymin vajaan kuukauden kuluttua meillä on pienen pieniä pupuvauvoja. Toivon, että neiti hoitaa poikasensa yhtä hyvin, kuin äitinsä. Vanhin naaraani, tämän neidin äiti, ei lämmennyt kahdelle sulhaselle ollenkaan, joten se jää näillä näkymin vain lemmikiksi. 


Vielä ei näe, onko masussa pienokaisia.
Aikaisemmin kanin raskaudesta on tullut viitteitä viikko astutuksesta. Emo alkoi tekemään pesää ja repimään turkkiaan. Tämä tosin voi olla myös valeraskautta, mutta seuraavaksi kanilla kasvoikin jo vatsa ja nisät oli putsattu karvoista. Loppuraskauden aikana saattoi poikasia jo tunnustella vatsan läpi. Synnytysyö alkoi valtavalla levottomuudella. Siinä sai pesäkopit ja kaikki irti lähtevä kyytiä, kun mamma synnytystuskissaan meuhkasi. Poikaset syntyivät pesän ulkopuolelle ja siitä sitten kömpivät itse lämpöiseen pesään. Emo oli tehnyt pesän yksinkertaisesti oljista, heinästä ja omista karvoistaan. Emoa ei pahemmin näkynyt poikasten luona ja kanit imettävätkin vain kerran pari vuorokaudessa. Poikaset kasvoivat hyvin ja kaikki neljä kasvoivat reippaiksi kaneiksi. Meillä asustaa nyt siis näistä poikasista tuo Äksypöksy ja tämän veli Pupupöksy.

Kirjoittelen täällä kaneista varmasti vielä paljon lisää, sillä nyt jos koskaan olen niistä innostunut!