maanantai 26. joulukuuta 2016

Tuvan arkea

Nyt kun olen jo muutaman viikon uudessa kodissa asunut, maltan tänne jotain kirjoitellakin.

Talo on pysynyt hyvin lämpimänä 18-20 asteen välillä, mikä on itselleni juuri sopiva. Olen aivan rakastunut puuhellaan. Siinä kypsyy nopeasti aamupuuro ja valmistuu pannukahvi. Tällä hetkellä leivinuunissa on tuli, tarkoitus hauduttaa myöhemmin poropataa.

Muuttokuorma on suurelta osin pahvilaatikoissa, koska kodin ulkopuolisia töitä on riittänyt enemmän kuin tarpeeksi. Navettakin odottaa vielä asukkaitaan ja vielä mietitäänkin millä kokoonpanolla kanat sinne muuttavat. Kanoista ja kaneista on tullut mukavasti kyselyitä ensi kesää ajatellen, joten pitäisi jo hommiin ryhtyä, jotta niitä riittäisi kaikille haluaville...

Hieman tätä kaikkea intoa latistaa vuotava katto, mutta vuokralaisena se ei ole suuremmin minun ongelma. Paitsi sitten, jos tulee home kuvioihin. Nyt talossa on hyvin raikas sisäilma ja toivon sen sellaisena pysyvänkin.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Vihdoin oma tupa!

Osa lukijoista jo tietää, osa arvaa. Olen siis vihdoin toteuttanut yhden suurimmista haaveista, olen muuttanut pientilalle. Vuokralle, näin aluksi tutustumismielessä.

Tilalla sijaitsee iso navetta, jonne lähiaikoina muuttavat kanat ja kanit. Siellä niillä on hyvin tilaa olla.

Tuvan ikkunasta avautuu henkeäsalpaava peltomaisema kumpuilevine metsineen. Pakkasaamun auringonnousut ovat olleet jotain sanoinkuvaamatonta. Muistakin ikkunoista näkyy kaunis luonto. Liikenteen pauhu ei tilalle kuulu ja naapureihin ei ole näköyhteyttä.

Yhteen naapuriin pääsin tänään tutustumaan, kun töihin mennessä auto ei jaksanutkaan mäkeä ylös ja liukui ojaan. Onneksi lähdin liikkeelle tavallista aikaisemmin, niin en ihan hirveän myöhässä ollut töistä.

Olen tehnyt tuttavuutta leivinuuniin, puuhellaan ja -saunaan. Saunan lämmitys oli melko hidasta, joten työpäivän päätteeksi saunaan menoa saa vain haaveilla. Huomenna on vapaapäivä ja aion saunoa sydämeni kyllyydestä.

Puuhellalla olen saanut yllättävän helposti ja nopeasti ruuat tehtyä. Aamullakin käytin saman ajan, kuin Lautakankaalla elektroniikan keskellä. Aamulla laitoin ennen töihin lähtöä kukon haudutuspataan liemen ja mausteiden kera ja töistä tullessa lihat irtosivat hyvin luista. Kätevä tapa saada valmista, lämmintä ruokaa heti töistä tultua.

Tällä hetkellä "farmilla" on kanssani kissat Diana ja Pulla (jotka toissa yönä hoitivat ansiokkaasti kissan tehtävää) sekä Pipsa-koira. Kanat ja kanit tulevat sitten, kun saan navettaan niille tilat tehtyä ja Aino-koira keväämmällä, kun on koiratarha pystyssä. Uusia eläinystäviä on myös tulossa pikkuhiljaa.

Kevättä odotan, jotta pääsen perustamaan permakulttuuriin perustuvan kasvimaan. Siitä saatte sitten kuulla lisää. Tarkoitukseni on tehdä kunnon perehdytyspostaus aiheesta ja päiväkirjamaisesti kirjata ylös kulloinkin ajankohtaiset tehtävät.

Nyt tekisi mieli nukkumaan ja toisaalta myös haluaisin kutoa villasukkaa. Voi olla, että uni voittaa.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kaikessa hiljaisuudessa

Blogin hiljaisuudesta huolimatta elämä kulkee eteenpäin sujuvasti. Paljon on viime kerrasta tullut uutta, kaikkea en uskalla vielä paljastaa. 

Yksi pitkäaikaisia stressinaiheuttajia on ollut työtilanteeni. Olen siis ollut lähihoitajana vanhusten parissa, mutta soten myötä työvuorojen saaminen muuttuu ja näin ollen en voi laskea mitään sen varaan. Onnekseni minulle tarjottiin sijaisuutta, jonka otan mielelläni vastaan. Näin ollen voin hyvillä mielin toteuttaa yhden suurimmista haaveistani, johon palaan blogissa joulukuun puolella.


Eläinlaumamme on pysynyt jo jonkin aikaa samana. Yläkuvassa oleva Jarno-wiener valmistautuu talven tuloon ja tehtäväänsä kaninkasvatukseni kantaisänä. Neljä jälkeläistä Jarno on jo antanut, mutta lisää odotan vuoden vaihteessa tulevaksi. 


Laumassa elävät kanit ovat tulleet keskenään toimeen loistavasti. Naaraat valmistautuvat omaan tehtäväänsä ja poikaset jatkavat vielä hetken kasvamistaan. Kuvassa näkyvät siniset pojat etsivät kotia. Niiden isä on Jarno ja emo Hulda, joka on risteytys (kuvassa ylhäällä musta-harmaa).


Laku-Pekka (joka on kylläkin tyttö) ja Pipsa
 Koirat ja kissat ovat myöskin sulautuneet laumaksi. Keri välillä innostuu kissoja seuraamaan ja vähän maistelemaankin, mutta se ei kissoja suuremmin häiritse. Kiira-ajokoira ei vieläkään ole tajunnut perimmäistä tarkoitustaan, mutta rottia on tappanut kiitettävästi.

Nyt otan sukankutimet käsiini. Pitkästä aikaa sormeni kestävät kutomista, joten otan kaiken ilon irti siitä.

tiistai 30. elokuuta 2016

Sitkuttelu on ohi

Olen viime vuodet "kärsinyt" sitkuttelusta. Sitten kun olen maalla, sitten kun saan kasvimaan, sitten kun on rahaa, sitten kun jaksan, sitten kun osaan... Reilu vuosi sitten muutin maalle. Tällä hetkellä minulla on satoa tuottava kasvimaa. Tällä hetkellä minulla on töitä, eli myös rahaa. Kukaan ei tule potkimaan minua sängystä, se on itse jaksettava. Tekemällä oppii, netti ja kirjasto ovat tietoa täynnä. Näitä ei enää tarvitse sitkutella, jäljelle jää "sitten kun omistan oman pientilan". Sitten teen asiat näin ja näin. Paitsi että voin tehdä näitä jo nyt olosuhteiden sallimissa rajoissa. Miten paljon olenkaan jättänyt asioita tekemättä, koska voin tehdä niitä muka vasta omalla tilalla. Yhtälailla voisin nytkin mennä keräämään talvea varten marjat, valmistella kasvimaan ensivuodeksi, opiskella vesimelonin kasvattamisesta avomaalla (oi kyllä, Suomessakin onnistuu!), harjoitella lisää omavaraisuuteen tarvittavia taitoja... Kyllä, laiska olen ja itse minun täytyy itseäni eteenpäin potkia.
Kesä meni hujauksessa töissä, reissussa ja milloin missäkin. Nyt on sadonkorjuun aika käsillä ja erilaisten säilömismenetelmien opettelukin olisi hyvä aloittaa.
Herneen kanssa kävi vähän hassusti. Sitä ahneuksissani kylvin aika paljon, mutta ensimmäiset palot syötyäni totesin olevani allerginen niille. Täytyy siis kokeilla ryöppäys-pakastus-menetelmää, jospa sitten sietäisin paremmin syödä herneitä. Ensimmäiset sipulit olen jo maistellut ja ensi vuonna täytyy laittaa reilusti enemmän kasvamaan ja vähän aikaisemmin. Jopa valkosipulia olen jo maistanut ja vaikka kuvittelin saavani niistä kunnon satoa vasta ensi vuonna, oli jo nyt yhdessä sipulissa useampi kynsi ja kokokin jo tässä vaiheessa kiittettävä.

Vähän täytyi myös tehdä muutoksia arjen kanssa. 22.8. jatkuivat artesaaniopinnot, mutta syksyn ja ensi vuoden kalenteri on täynnä kaikenlaista ja ahdisti se, että joutuisin olemaan paljon koulusta pois. Nyt vielä sain töitä niin paljon, kuin jaksan tehdä, niin on paljon kannattavampaa lopettaa koulu. Päätös osoittautui heti oikeaksi. 80 euron opintotuella ei pitkälle pötkinyt, töitä ei juuri voinut opiskelujen aikana tehdä ja nyt minulle on avautunut uusia ovia seurakunnassa ja jopa maailmalla. Loka-marraskuussa lähdenkin vähäksi aikaa ulkomaille ja muuten tämän loppuvuoden täyttää töiden lisäksi erilaiset seminaarit, konfrenssit, tapahtumat, seurakunnan kokoukset, nuortenillat sun muut.

Olin jo viittä vaille valmis lopettamaan blogin pitämisen, mutta ehkäpä saan nyt hiljalleen elvytettyä kirjoittamisenkin ja sitä kautta tämän blogin. Joka tapauksessa, elämä jatkuu ja tuntuu, että nyt se vasta pääsee kunnolla alkamaankin!

Nyt menen tekemään kierroksen Lautakankaan tilalla, keräämässä omenapuista pudonneet omenat ja tarkistamassa luumupuut.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Voiko helpommin mennä?

Olen ollut erittäin laiska kasvimaani kanssa. Kylvöt tein varsin myöhään, rikkakasveja en ole pahemmin poistanut, saatikka tehnyt muutakaan. Olen ollut leirillä, Seinäjoella Summerfestissä, töissä ja muuten vain laiskotellut. Hiljattain kävin kiertelemässä kasvimaalla. Yllätyin, miten siellä rikkaruohojen seassa kylvökseni olivat kasvaneet ja tuottaneet jopa jo satoakin. Peruna, porkkana, papu, herne, kurpitsat, salaatti, mangoldi, kamomilla, paprika, punajuuri, sipuli, valkosipuli, kurkku, retiisi, pellava ja pinaatti kasvavat ja osasta olen päässyt jo nauttimaankin. Eilen oli viikon ainoa vapaapäivä ja pari tuntia kitkin sieltä puolitoistametrisiä rikkaruohoja innolla. Illalla sade kasteli puolestani kasvimaan. Niin, kertaakaan ei ole tarvinnut kasvimaata itse kastella. Kirvojakaan ei pahemmin ole näkynyt. Perunanlehdissä alkaa rutto näkyä, mutta en ota siitä stressiä.
Pikkuhiljaa pitäisi alkaa tekemään kellariin laareja. 
Kuvassa pellava. En uskonut sen lähtevän kasvuun, koska kylvin sen väärällä tavalla, väärin ravittuun maahan. Näin se luonto yllättää. 

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannuksen aikaa

Ensimmäinen juhannus perheen kanssa maalla. Töissä sanoin kaikille, että meillä ei vietetä juhannusta ollenkaan. Tuli sitten kuitenkin kyhättyä pitkän kaavan juhannusillallinen perheelle. Pakastimessa oli lammasta ja oli korkea aika tehdä siitä jotain. Varmin tapa lampaan onnistumisessa on tehdä rosvopaistia. Aamulla kaivoin montun hiekkapohjaiselle entiselle lentopallokentälle ja poltin kolme tuntia isoa nuotiota. Sen jälkeen paketoin marinoidun lampaan voipaperiin, märkään sanomalehteen ja folioon. Laiskana en käärinyt enää kanaverkkoon, ensi kerralla täytyy. Oli sen verran hankala saada pakettia ehjänä montusta pois. Kahdeksan tuntia oli lammas maakuopassa tulikuumien hiilien ja kivien kanssa, hiekkaan haudattuna. Pari tuntia poltin vielä nuotiota päällä. Sen kahdeksan tunnin jälkeen monttu ja lammas olivat polttavan kuumia. Tuoksu oli niin makoisa, että vesi herahti kielelle jo monttua auki kaivaessa. Lammas oli niin kypsää, että luut irtosivat itsestään lihoista ja liha oli täydellisen mehevää. Lisukkeiksi foliossa haudutettuja bataattilohkoja, salaattia, perunapekonisalaattia, sipulirenkaita ja vesimelonia. Jälkiruuaksi oli vielä vohvelia kermavaahdon ja marjojen kera.
Pakkasessa on vielä yksi kimpale lammasta. Jos ensi kuussa, kun sisarukset tulevat Helsingistä käymään, tekisin uudestaan.

Töiden lomassa olen kerennyt vähän puuhailemaan kasvimaalla, ihailla suloisia kaninpoikasia, käydä juoksulenkillä karhukoirien kanssa... Anni halusi lenkin päätteeksi vielä pulahtaa järveen.

Tänään alkaa taas työputki, mutta torstaina lopetankin lähihoitajan työt muutamaksi viikoksi. Heinäkuussa on luvassa lasten ja nuorten leiriä, kasvimaan hoitoa (kääk, perunat kaipaa kiireesti multausta), telttailua ja jos rästissä olevat blogipäivitykset saisin valmiiksi. Lisäksi pitäisi suunnitella koulusyksyä. Ennen joulua edessä on kaksi näyttöä ja mahdollisesti harjoittelukin.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Erämessuilla


Olin tänään ensimmäistä (mutta tuskin viimeistä) kertaa erämessuilla. Vähän jännitin, että mihin ajan auton parkkiin, mutta opasteet olivat selkeät ja autoille löytyi vielä tilaa. Pysäköintipaikalta meni bussi sujuvasti messualueelle.

Messut olivat massiiviset, alue oli suuruudeltaan 9 hehtaaria ja saihan siellä kävellä. Onneksi ei satanut, tai ollut liian kuuma. Ihmisiä oli lauantaipäivänä tietenkin paljon ja paljon jäikin näkemättä ihan sen takia, ettei viitsinyt jäädä jonottamaan. Kaikkea jäi myös huomaamatta väentungoksessa. Olisin halunnut tutustua mm. retkimuoniin, risukeittimiin ja muihin eräilijän kamppeisiin.

Jousiammuntaa pääsin kokeilemaan ja voi olla, että se vei mennessään... Nyt onkin tiedossa Mikkelissä jousiammuntaan perehdyttäviä tahoja. Jousiammunta tuntui paljon miellyttävämmältä, kuin haulikon ja kiväärin käyttö.

Syksyn teurastuksia ajatellen törmäsin onneksi Modifur Oy:n pisteelle. Nyt tiedän mihin lähetän kaninnahat muokattavaksi. Itse tehdessäni onnistun vain pilaamaan nahan, kun tarkoitus olisi hyödyntää kanista kaikki. 

Koirille tuliaisiksi ostin supinnahan. Heti kun ovesta sisään astuin, oli kaikki koirat nahan kimpussa. Laskin, että kuusi tuollaista nahkaa ja olisi jo lämmin takki kasassa, joten metsästyskautta odotellaan...
 Konekarhua ja koirien reagointia oli mielenkiintoista seurata. Harmitti etten ottanut ainuttakaan omaa koiraa mukaan, mutta voi olla, että konekarhu käy jossain vaiheessa meidänkin mailla pyörähtämässä.

Messut ovat vielä huomenna, joten jos vain pääset, kannattaa käydä syömässä muikkuja, silittämässä turkkeja, ihmettelemässä aseita ja käsitöitä.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Toukotöitä

Viime viikolla täytyi ottaa koulusta varaslähtö kesä"lomaan", kun alkoi tulla toukotöiden kanssa kiire. Vaan se kiire ei ole vieläkään hellittänyt. Toisaalta onneksi en ehtinyt kaikkea vielä tehdä, koska säiden on luvattu viilenevän huomattavasti. Kohopenkkejä on mukavampi tehdä, kun aurinko ei paahda ja vielä ei tarvitse pelätä muiden, kuin perunoiden puolesta yllätyspakkasia.

Varhaisperunan tosiaan olen vihdoin saanut maahan, ihan ei juhannukseksi taida ehtiä. Kylvön jälkeen arvostus perunaa ja perunanviljelijöitä kohtaan nousi huippuunsa. Puoli päivää meni neljän rivin käsin kuokalla muokkaamiseen ja perunoiden istuttamiseen. Kädet olivat rakkuloilla ja paikat jumissa sen homman jälkeen. Vaan eipähän tee mieli jättää noita perunoita syömättä, kun ovat vaatineet suuren työn.

Kanala tuli tänään vihdoin ja viimein siivottua perusteellisemmin. Kalkitseminen sai kuitenkin jäädä. Seuraava suurempi siivous odottaa syksyllä, kun alan tekemään talvea varten lämpöpehkua. Kanalasta tuli noin 2500 litraa pehkua, joka on mainio aines kohopenkkeihin. Kerkesi jo edellinen aines loppua kesken, kun tein mandela-kohopenkkisysteemiä. Kunhan saan sen valmiiksi, laitan tännekin kuvia valmistusohjeineen. Mandela on siitä(kin) kätevä, että siihen saa uppoamaan kanojen ja pupujen sivutuotetta rajattomia määriä!

Kovasti odotan sateita tulevaksi, ettei tarvitsisi kastelukannuja alkaa kantelemaan. Jonkinlaisen sadevesijärjestelmän pitäisi vielä kyhätä. Silloin kun mummo vielä asui täällä ja piti kasvimaata, oli joka räystään alla tynnyrit sadevettä varten. Nyt jäljellä on vain muutama tynnyri ja nekin tuhkan säilytyspaikkana. Luulenpa, että seuraavat rahat mitä meinaisin vaatteiden ostoon käyttää, käytänkin muutaman tynnyrin ostoon. Hirveästi ei vain tee mieli mitään sinisiä muovitynnyreitä maisemia pilaamaan, joten täytyy etsiä esteettisempiä vaihtoehtoja. Lisäksi olisi kiva saada Vanhaan Tupaan ja latoon räystäät, jotta niidenkin veden keruukapasiteetti saataisiin hyödynnettyä.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Permakulttuurikurssilla

Viime viikonloppua olin odottanut jo kauan. Harmillisesti kaksi kivaa reissua sattui päällekkäin, mutta pääsin lopulta osallistumaan molempiin. Perjantaina olin nuortenleirillä, josta yöllä ajelin kotiin nukkumaan herätäkseni muutaman tunnin kuluttua ajaakseni Lahteen Elontilan (linkki) järjestämälle permakulttuurikurssille.

Avaan tässä tekstissä hieman permakulttuurin ideaa ja hehkutan Elontilaa kurssipaikkana. Permakulttuurista tulen varmasti kirjoittamaan vielä lisää, koska tulen parhaani mukaan noudattamaan sen periaatteita ja toimintatapoja.

Permakulttuuri pohjautuu eettisiin periaatteisiin, ekologiaan, luonnon havainnointiin, perinteisten ja kestävien viljelymenetelmien ja tekniikoiden tuntemiseen sekä tieteelliseen tietoon.

Permakulttuurin perusperiaatteita on mm. työskennellä yhdessä luonnon kanssa, sitä hyödyntäen ja sitä tukien, sekä hyödyntää kaikki kasvien ja eläinten toiminnot (esim. kana- lanta- munat-liha) sen sijaan, että hyödynnettäisiin vaikka kanasta vain munat. Permakulttuurissa kiinnitetään huomiota asioiden välisiin yhteyksiin, sillä mitä tahansa teemme, sillä on aina vaikutusta johonkin.

Permakulttuuri on suunnittelufilosofia ja -menetelmä. Tärkeimpiä vaiheita siinä onkin mm. havainnoida ympäristöä (minkälaisessa ympäristössä mikäkin kasvi viihtyy jne.) ja suunnittelu. Täytyy ensin tietää mihin kannattaa perustaa perunamaa tai yrttitarha. Luontoa tarkkaillen ja mukaillen luodaan ekologisesti kestäviä ja taloudellisesti toimivia elinympäristöjä niin ihmisille, eläimille kuin kasveillekin.

Permakulttuuri käsittää pelkän ruuankasvatuksen lisäksi paljon muutakin, kuten esimerkiksi kulttuuria ja kasvatusta (kasvatetaan ihmiset tarkkailemaan ja havainnoimaan luontoa ja toimimaan yhdessä luonnon kanssa), henkistä hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.

Lisää permakulttuurista voit lukea seuraavista linkeistä:

http://wikikko.info/wiki/Permakulttuuri
https://pohjoinenpermakulttuuri.wordpress.com/permakulttuuri/
http://koti.ts.fi/juurrutus/permakulttuurinen-viljelypenkki-ja-kitkemisen-vaikeus/

Kurssin pitäjä Ilkka Aula on myös kirjoittanut Permakulttuurioppaan, jonka voit tilata mm. tästä linkistä!

Jos kaipaat kurssia, kurssipaikkaa tai paikkaa hiljentymiselle, suosittelen lämpimästi Elontilaa. Elontila järjestää pitkin vuotta erilaisia kursseja, myöskin tilauksesta. Itse koitan nyt keksiä tikusta asiaa, jotta pääsisin sinne taas. Ensi vuonna toivottavasti järjestetään kahden viikon permakulttuurikurssi, jonne on pakko päästä.

tiistai 3. toukokuuta 2016

Eläimet hyöty- ja seuratarkoituksessa

Olen vuosikaudet haaveillut eläimistä. Ennen maallemuuttoa hankin Ellan, joka oli ajokoiraristeytys. Jonkin ajan kuluttua pitkien koulu- ja työpäivien takia tuli aiheelliseksi hankkia Ellalle kaveri ja meille muuttikin sekarotuinen Kerry eli Keri. Ella valitettavasti jäi vuosi sitten auton alle ja Keri yksin. Olin jossain vaiheessa lupautunut ottamaan Venäjältä katukoiran koulutettavaksi ja kotia etsimään ja näin meille viime kevättalvena muutti Busya eli Pipsa. Pipsan kanssa alku oli vaikea, koska se oli elänyt ikänsä kadulla ja oli villi. Nyt Keri on siirtynyt pikkusiskolleni (asuu edelleen samassa taloudessa kanssani) ja Pipsasta on tullut minulle ja perheelleni tärkeä perheenjäsen, enkä todellakaan ole sille kotia etsimässä. Pipsan ja Kerin lisäksi meille on kotiutunut karhukoirasiskot Anni ja Aino, sekä ajokoirat Kiira. Kissoja edustavat Diana ja Kiti, joskin Kiti on siskoni. Anni-koira taas on isäni, joten minulla on Pipsa, Aino ja Kiira. Äiti tosin haluaisi adoptoida Kiiran...

Kanoja minulla on ollut nyt noin vuoden ja kuten kanapiireissä usein sanotaan, se tahtoo levitä käsistä. Minulle muutti muistaakseni kymmenen kanaa ja kukko. Tällä hetkellä meillä on kymmenen kanaa, kukko, kolme kana- ja yksi kukkonuorikko, sekä 14 tipua kasvamassa. Tipuista olin katsovinani, että puolet on kukkoja.

Angorakaneista jouduin hiljattain luopumaan olosuhteiden pakosta. Meillä oli angoroille liian kosteaa, joten niiden turkki huopui ja takkuuntui jatkuvasti. Villantuotantoon tarkoitettuna tämä ei käynyt ja ei takut varmasti mukavalle tuntunut. Nyt tytöt saivat hyvän uuden kodin.

Muita kaneja on rex-, wiener-, sekä wiener-risteytysuros. Nämä ovat minulla ns. kantauroksia eli lisääntymiseen tarkoitettuja. Naaraita on kaksi nuorta wieneriä, sachsengold sekä kaksi ranskanluppa-suurihopearisteytystä. Poikasia pitäisi olla lähiviikkoina luvassa.

Eläinten pidon lomassa olen tullut siihen johtopäätökseen, että kaikkein omavaraisinta olisi olla ilman yhtäkään eläintä. Kaikki eläimet meillä on tällä hetkellä ostoruuan varassa. Toki meillä olisi hyvät puitteet mm. heinän tekoon, mutta nyt kun vihdoin olen löytänyt edullisen pienpaalituottajan, en näe asialle niin pakottavaa tarvetta. Ostimme ennen Hankkijalta (ent. Agrimarket) ProHayn 8kg heinäpaaleja, jotka maksoivat vajaa 14 euroa. Viikossa heinälle tuli hintaa vajaa kolmekymppiä ja puput olisivat syöneet enemmänkin. Nyt meillä menee heinään 3 euroa viikossa. Huima ero! Olin jo kerennyt ahdistumaan ja miettimään kanien myymistä tai pataanlaittoa, koska 80euron opintotuilla ei paljoa heinää osteta. Nyt onneksi tilanne helpottui ja toivottavasti kanit nyt myös tuottaisivat minulle muutakin kuin hyvää maanparannusainetta eli sitä ihteään.

Omavaraisuuden kannalta, jos täytyisi yksi koirarotu itselleni valita, olisi se suomenpystykorva. Se on monipuolinen metsästyskaveri. Ilman koiraa minun on vaikea olla, joten tässä asiassa joustan.

Kanat syövät tällä hetkellä kilotolkulla ruokaa päivässä, mutta onneksi ostorehun lisäksi niille kelpaavat ruuantähteet. Tänä vuonna kokeiluun menee itsekasvatettu härkäpapu.

Kissat meillä on ihan puhtaasti lemmikkejä. Niitä ei lasketa ulos, koska naapureiden kissat pitävät meidän tiluksia reviirinään ja vieressä menee vilkas tie. En myöskään sydän syrjällään halua odottaa niitä kotiin retkiltään.

Olisi hienoa olla eläinten ruokien suhteen omavarainen, mutta vielä en ole valmis panostamaan siihen suuremmin. Kaneista ja kanoista ei liikene koirille ja kissoille vielä tässä vaiheessa,

Kanoilla ja kaneilla ruuan lisäksi menee jonkin verran rahaa kuivikkeisiin. Ylivoimaisesti paras kuivike meillä on ollut hamppu ja sitä aion jatkossakin käyttää. Hankkijakin on sopivasti ottanut sen valikoimiinsa. Jossain vaiheessa haluaisin kasvattaa hampun itse, mutta sen jatkojalostaminen kuivikkeeksi vaatii vielä perehtymistä. Syksyllä tilasin kuusi paalia hamppua ja meillä on viellä yksi paali jäljellä, kun eilen käytin toiseksi viimeisen. Hamppu on todella imukykyistä ja pitää hyvin myös hajuja. Lisäksi se on vaaleaa ja näinollen kanala on valoisampi. Kuusi paalia kotiinkuljetuksella maksoi Hamppukaupassa 96euroa. Riittoisuutensa ja lyömättömän imukykynsä vuoksi pidän hintaa kohtuullisena.

Meidän eläinten kohdalla suurin kertaluontoinen kustannus on aina ollut niiden asumukset. Kanalaan meni alkuaikoina noin 600 euroa ja sittemmin sen sähköistämiseen 2000 euroa, koira-aitaukset maksoivat varmaankin viitisensataa euroa. Kaneille olen kyhännyt jos jonkinmoista aitausta ja koppia. Zooplussalta tilasin viime syksynä kaksi nättiä koppia, mutta aika äkkiä ne menivät rikki, homehtuivat ja kuhisivat ötököitä. Helpoimmalla pääsen siis tekemällä itse. Verkkotarpeet ovat harmillisen kalliita ja pyrin seuraamaan tarjouksia. Nyt täytyy kuitenkin kartoittaa jo olemassa olevat verkot, etten turhaan laita satoja euroja uusiin. Ja verkolla on väliä. Tarpeeksi tiheää ja vahvaa. Eilen yksi kaneista PURI verkkoon kaninmentävän kolon. Onneksi pitkäkorva tyytyi vain hyppelemään takapihalla ja antoi ottaa kiinni. Ja onneksi ei pedot sattunut paikalle...

Minun pitäisi olla aitausten ym. tekemisessä omavarainen, koska puutavaraa, pienrautaa ja verkkoja tosiaan kotoa löytyy. Seuraavaksi on vuorossa uroskanien ja kukkojen aitaukset. Pienet kukkotiput ovat jo aloittaneet tappelut... Tilaukseen menee myös haudutuspata.

Rönsyilevästä tekstistä vielä tiivistelmä:

* Eläimet aiheuttavat omavaraistelun kannalta ylimääräistä työtä ja myöskin päänvaivaa.
* Eläimet ovat kuitenkin minulle tärkeitä ja näin ollen niistä saatava hyöty on toisarvoinen, vaikka toivottavaa.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Mitä omavaraistelun kannalta olennaisia taitoja haluaisin hankkia?

Omavaraisuuteen pyrkiminen vaatii monien taitojen opettelua. Kaupungissa eläneenä, kaiken kaupasta saaneena olen nyt vaikeassa vaiheessa. Olisi niin paljon opeteltavaa ja kaikki se pitäisi oppia heti malttamattoman luonteeni takia. Minulla on tapana perehtyä johonkin asiaan intohimoisesti jonkin aikaa, kunnes innostus lopahtaa ja homma jää kesken. Pisimpiä keskeneräisiä asioita on mm. neulottu torkkupeitto (5 vuotta) ja villapaita (4 vuotta). Torkkupeiton lankoineen itseasiassa taisin lahjoittaa pois, mutta villapaita vielä odottaa tekijäänsä. Sitä tosin täytyy purkaa hyvän matkaa, koska se olisi nyt minulle pieni. Tämän hetken suurimmat haasteet liittyvät kasvimaahan. En ole viherpeukalo ja sen huomaa, kun katsoo kylvöjäni. Äskettäin uusin kylvöni, kun edelliset kuihtuivat tai jäivät kokonaan itämättä. Lehtikaali pilkottaa jo ja sipulitkin ovat hyvällä mallilla.

1. taito onkin kasvimaan perustaminen. Siihen on tulossa apua, kun menen ensikuussa permakulttuurikurssille. Permakulttuurista voit lukea lisää klikkaamalla tätä tekstiä. Tämä vuosi olkoon harjoittelua ja oppimista. Ensi vuonna osaan toivottavasti suunnitella ja toteuttaa kasvimaani paremmin. Voi siinä mennä useampikin vuosi...

2. Mehiläisten hoito. Mehiläiset ovat ympäristömme kannalta elintärkeitä pölyttäjiä ja tänä päivänä niitä uhkaa monet vaarat. Oletko koskaan miettinyt mitä tapahtuisi, jos mehiläiset kuolisivat sukupuuttoon? Sen lisäksi, että mehiläiset pölyttävät ympäristöäni, ne tuottavat makeaa ja terveellistä hunajaa ja niistä voi myös saada tuloja hunajaa myymällä. Kangasniemellä tosin on jo useampi hunajantuottaja.

3. Luonnosta kerättävä ravinto. Eli sienet, marjat, yrtit ja muut kasvit. Tähän en sisällytä riistaa. Kesäkuussa menen villiyrttikurssille ja olen ladannut puhelimeeni Villivihannes-sovelluksen. Suomen luonto on täynnä hyödynnettäviä kasveja, mutta ne täytyy ensin tuntea, ettei mene poimineeksi jotain myrkyllistä. Moni syötävä kasvi muistuttaa erehdyttävästi myrkyllistä sukulaistaan.

4. Käyttöesineiden valmistus. Sen opettelun olenkin jo aloittanut edellä mainitusti neulomisella ja ompelemisella. Kangaspuiden käyttöä pitäisi palauttaa myös mieleen. Pellavaa menee tänä vuonna peltoon, mutta en odota saavani siitä kangasta vielä tässä vaiheessa. Kunhan opettelen ja kokeilen. Aloitin tammikuussa puusepän opinnot, jotka äskettäin vaihdoin puuartesaanin opintoihin. Nyt pääsen tekemään enemmän käsin ja perinteisin menetelmin. Käyttöesineitä olen jo hieman tehnyt, mm. leikkuulautoja, leipälapioita, lastoja, voiveitsiä, huonekaluja... (Lukijatoive koulustani/opiskeluistani työn alla!)

5. Lihan ja kalan hankkiminen ja käsittely. Olen vihdoin suorittanut metsästäjäntutkinnon ja kotona metsälle pääsyä odottaa kaksi karhukoiraa ja kaksi ajokoiraa. Riistassa vain on tänä päivänä mielettömät määrät raskasmetalleja, joten sitä ei voi ylettömiä määriä syödä. Metsästys ei myöskään ole ilmaista, joten se asettaa rajoitteita. Kalastanut olen todella vähän ja kalan käsittely on inhottavaa. Pelkkä suomujen näkeminen puistattaa. Kala on kuitenkin hyvää ja terveellistä (on niissäkin toki raskasmetalleja kuin on myös kasveissa jne.). Kalastamisessa saa olla tarkkana lupien kanssa. Milloin saan kalastaa? Missä? Miten? Kuinka paljon? Lihaa saan (saisin) tällä hetkellä omista kanoista ja kaneista. Kana on aivan herkullista, mutta meidän maatiaiset aika ruipeloita. Maatiaisten hyvät puolet kuitenkin menee koon edelle, joten niitä minulla tulee varmasti olemaan jatkossakin. Säilömistä täytyy opetella, jos joskus haluan tulla toimeen mahdollisimman vähällä sähkönkulutuksella.

6. Tämä liittyy kohtiin 4 ja 5, eli villan käsittely langaksi. Omatarvelampaita haluaisin jossain vaiheessa (heti!) ja lihan lisäksi tottakai tarkoitus on hyödyntää villa. Angorakaneista jouduin luopumaan, mutta niiden villaa vielä on, niitäkin olisi kiva tehdä langaksi.

7. Nahkojen muokkaus. Se on pitkäjänteistä ja tähän mennessä olen joka yrityksellä epäonnistunut. Kanin nahkojen muokkaus ulkopuolisella maksaa keskimäärin 15€/nahka, joten kyllä siinä säästäisi, jos ei aikaa ja vaivaa, niin rahaa itsetehdessä.

8. Ruuan säilöminen ilman sähköä. Tällä hetkellä käytössäni on kellari ja maakuoppiahan voi aina tehdä. Olisi kuitenkin hyvä osata oikeat säilömismenetelmät, ettei ruuat pilaannu ja mene hukkaan.

9. Siementen talteenotto. Milloin ja miten ja kuinka säilytetään. Helposti tuli Hyötykasviyhdistykseltä tilattua isolla rahalla siemeniä, osan voisi ottaa itse talteen seuraavaa vuotta varten.

Muiden omavaraisbloggaajien aiheesta kirjoitetut päivitykset:

http://farmertobee.blogspot.com/2016/04/mita-omavaraistelun-kannalta-olennaisia.html
http://isontalo.blogspot.fi/2016/04/10-taitoa-jotka-toivoisin-oppivani.html
http://maa-tuskat.blogspot.fi/2016/04/omavaraisuudessa-tarvittavat-top-10.html
http://www.korkeala.fi/blogi/mita-omavaraistelun-kannalta-olennaisia-taitoja-haluaisin-hankkia/
http://www.morgenstjerna.blogspot.no/2016/04/visio-pohjoisesta-selviytymisesta.html
http://varmuusvara.blogspot.fi/2016/04/mita-viela-haluaisin-oppia.html






lauantai 5. maaliskuuta 2016

Mitä omavaraisuus merkitsee minulle?

Jokainen ihminen käsittää varmaan omavaraisuuden hieman eri tavalla. Ainakin näin olen huomannut Facebookin omavaraisuuteen liittyvissä ryhmissä. Joku ei halua ostaa kaupasta mitään, joku ei halua olla tekemisissä yhteiskunnan kanssa, joku haluaa olla riippumaton, joku taas haluaa varautua suureenkin kriisiin.

Itsellä pyrkimys omavaraisuuteen lähti siitä aluksi, että en halunnut ostaa kaupasta mitään, enkä käydä palkallisessa työssä. Nykyään asioita enemmän miettineenä ja asioista selvää ottaneena, on omavaraisuuden käsitykseni saanut suuremman sisällön ja merkityksen.

Joka ikinen tarvitsee rahaa aloittaessaa omavaraisuutta, siitä ei pääse mihinkään. Palkallista työtä on pakko tehdä siihen asti, että on saanut tarpeeksi tarvitsemaansa ja vielä senkin jälkeen tulee tilanteita, missä raha on ainoa ratkaisu. Itselle ideaali olisi se, että voisin joko tehdä keikkaa tai töitä kotoa käsin. Rasituin viime vuonna liikaa henkisesti ja fyysisesti täysistä työtunneista lähihoitajan töissä. Samaa kokemusta en enää halua, tai minusta ei ole kohta enää yhtään mihinkään.

Omavaraisuuteen pyrkiessäni saan mahdollisuuden tulla toimeen vähemmällä. Joskin kuten jo sanoin, alussa tulee paljon kustannuksia.

Omavaraisuudessa työmäärä voi olla valtava, mutta järkeistämällä ja suunnittelemalla asioita etukäteen, jää aikaa myös "olemiselle". Se on lisäksi jokaisesta itsestä kiinni, minkä mieltää työksi, harrastukseksi, mieluisaksi puuhaksi tai elämäksi.

Miten omavaraisuus näkyy ja tulee näkymään käytännössä elämässäni?

Eläinten pitäminen tuo haasteita omavaraisuuteen. Moni omavaraistelija ei tämän takia eläimiä pidäkään. Kanit, lampaat, vuohet ja kanat voisivat saada ravintonsa luonnosta ja viljelyistä. Koirat ja kissat voisivat saada ravintonsa kaloista ja omista lihoista, sekä joistain kasviksista. Sitten tulisi eteen pohdinnat eläinten tarvitsemista vitamiineista ja muista tärkeistä ravintoaineista. Ennen vanhaan varsinkin talvisin eläimet joutuivat tulla toimeen todella niukalla ja yksipuolisella ravinnolla. Voisin kuvitella, että nykyään sellainen ravitsemus olisi eläinsuojeluasia. Vaatii alussa kovasti työtä ottaa selvää eläinten tarvitsemista ravintoaineista ja mistä niitä saa. Lisäksi yksi koiristani tarvitsee erikoisruokaa vatsa-/suolistosairauden vuoksi. Sitä korvaavan luonnollisen ravinnon löytäminen voisi olla haasteellista ja koiralle haitallista. Toki Pipsa katukoira-aikoinaan söi mitä eteensä löysi, enkä voi tietää oliko sillä sairautta jo silloin. Sen tiedän, että koira oli luurangonlaiha minulle tullessaan...

Oma ravintoni on kanssa pohdinnan alla. En enää osta kaupasta lihoja, vaan kasvatan ja tulevaisuudessa metsästän ne itse. Eli lihaa tulen syömään vähän, toki sen saatavuudesta riippuen. Minulla on peltoa käytössä viljelyyn ja puutarhailuun, sekä metsää marjastamiseen ja sienestämiseen. En tosin pidä sienistä, mutta aion opetella pitämään. Kalaisa Puula-järvi on lyhyen kävelymatkan päässä. Tällä hetkellä mietin mielessäni mitä kaikkea aion istuttaa ja kylvää, sekä miten sadonkorjuiden aikaan säilön ne. En osaa kuvitella syöväni talvella kuivia leipäkorppuja ja hilloja. Täytyy siis keksiä juuri minulle itselleni sopivat ratkaisut. Itselläni on joitain rajoitteita ruokien suhteen mm. allergioiden takia. Haluan kuitenkin kokeilla, vaikuttaako itse luonnonmukaisesti kasvatettu ruoka siihen. Tomaatista tosin jo tiedän, etten voi syödä sitä edes itsekasvatettuna. Aion sitä silti kasvattaa ja tehdä tomaattikastiketta, koska kaipaan sitä ajoittain, seurauksista huolimatta. Sokeria en kaupasta kanna, säilöäkin voi ilman sitä. Suolaa taas koen tarvitsevani.

Vaatetuskin mietityttää. Jos oikeasti tänne joskus lampaita tulee, hyödyntäisin ehdottomasti niistä saadun villan. Angorakaneista sitä olen jo saanut, mutta hyvin pieniä määriä. Tällä hetkellä angorakanieni villasta on syntymässä kengänpohjallisia. Nahkaa/turkista saan kaneista ja toki lampaista ja vuohista, kun niitä teurastetaan. Niiden käsittelyä olen jo teoriassa opetellut, kanin nahkoja käytännössäkin. En aio nykyisiä vaatteitani pois heittää, ellei niistä tule käyttökelvottomia. Näillä vaatteilla pärjäisin tarvittaessa hyvin pitkään. Pellavaa aion jo tänä kesänä kasvattaa ja harjoitella sen jalostamista langaksi. Pellavalangan tekeminen sisältää todella monta työvaihetta ja se on hidasta, sillä kaikkea ei voi tehdä kerralla.

Entäs käyttöesineet? Puusepän opintojen ansiosta tulen tekemään erilaisia huonekaluja ja aion opetella perinnemenetelmiä, kuten eläinperäisten liimojen valmistamisen. Metallia en tule osaamaan valmistamaan, mutta onneksi kirveitä, viikatteita, sirppejä ynnä muita työkaluja täältä jo löytyy. Kun niistä pitää hyvää huolta, ne kestää. Toisin kuin nykyään kaupoissa myytävät työkalut, jotka hajoavat ainakin isäni käsissä heti...
Työkalujen huoltoa täytyy opetella. Täytyy osata teroittaa saha oikein, jotta sillä saa sahattua siististi ja sujuvasti. Osien korjaaminen on myös tärkeä taito.

Pesuaineet ovat kanssa yksi pohdittava asia. En halua käyttää ympäristöä vahingoittavia aineita. Nyt olen siirtynyt pois shampoosta ja ihonpuhdistusaineista. Niiden tilalla käytän mineraalisuolaa, joka yllätys yllätys, toimii mielettömän hyvin! Täytyy tuosta suolasta tehdä oma päivityksensä. Eihän sekään ole sellainen tuote, mitä voisin itse valmistaa, mutta paljon parempi, kuin teollisesti myrkyistä ja kemikaaleista valmistetut tuotteet. Kun olen siinä vaiheessa, että minulla on teurastettavia eläimiä, saan niistä rasvaa, ihraa. Siitä voi tehdä saippuaa. Lipeääkin voi valmistaa itse.

Lääkkeet? Perehdyn rohtokasveihin, mutta niiden kanssa täytyy olla varovainen. Lisäksi kaikkia nykyajan lääkkeitä ei voi korvata rohdoilla. Omalla kohdallani olen kuitenkin joitain lääkkeitä ja hoitoja kohtaan kielteisellä kannalla. Jäykkäkouristusrokotus on sellainen, jota en halua unohtaa ottaa. Jäykkäkouristuksen voi saada pelkästä mullasta! Rokotus uusitaan kymmenen vuoden välein. Oletko muistanut?

Miten aion menetellä sähkön ja polttoaineen kanssa? Niiden käytön haluan minimiin. Ihanne olisi, etten tarvitsisi omaa autoa, mutta se tarkoittaisi sitä, että joutuisin lainata jonkun muun, koska kaikkea ei voi esimerkiksi pyörän tarakalla kuljettaa. Sähköä tulen alussa ainakin tarvitsemaan. Tietokone ja puhelin on sellaiset, joista en ihan hevillä luovu (ei sillä ettenkö haluaisi luopua), lisäksi "tarvitsen" pakastinta ruokien säilömiseen. Tähän olisi ratkaisuna aurinkopaneelit ja pieni tuulivoimala, mutta ne ovat vielä kovin kalliit hankkia.

Yksi asia, mikä minua ajaa omavaraisuuteen, on mihin tahansa katastrofiin varautuminen. Vaikka emme haluaisi uskoa, sota ja nälänhätä ovat hyvinkin mahdollisia nykyisessä maailmantilanteessa. Lisäksi voi tulla tilanne, jossa rahalla ei ole yhtään mitään arvoa. Silloin ei mitkään rahasäästöt auta. Yksi realistinen syy on myös työ- ja rahatilanteet. Omavarainen (100% omavarainen ei Suomessa pysty kukaan olla) tulee toimeen sillä, mitä hän on itselleen tehnyt ja hankkinut, eli käytännössä mm. itse keräämällään ja säilömällään ruualla ja tykötarpeilla.

Minun oma pyrkimykseni omavaraisuuteen on vakava-asteista ja tiedän monia, jotka eivät esimerkiksi missään nimessä koe varautuvansa katastrofeihin omavaraisuudellaan. Meitä on moneen junaan ja hyvä niin. Tiedän myös, että monet pitävät minua hörhönä. Siitä vaan!
Tämä aihe on niin laaja, enkä vieläkään saanut kaikkia omia ajatuksia ja kantojani tuotua esille. Tässä blogissa kyllä tulen tavalla tai toisella puhumaan aiheesta lisää.

Blogimaailmaan on nyt viime vuosina putkahdellut uusia omavaraisuuteen liittyviä blogeja ja äskettäin perustettiin omavaraisuus.org-nettisivu, joka käytännössä pyrkii kokoamaan tietoa ja omavaraisuudesta kertovia väyliä yhteen.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Aina ei mene, niinkuin toivoisi

Yhdellä naaraskaneista olisi ollut laskettu aika näinä päivinä. Viime lauantaina, kun menin ruokkimaan kanoja ja kaneja, huomasin, että kani oli synnyttänyt. Poikaset olivat pitkin karsinaa ja yksi puoliksi syötynä. Emon kanssa asunut toinen naaras oli tähän syypää. Poikasia oli yhteensä seitsemän ja nämä kuusi vein sisälle ja yritin elvyttää niitä. Tunnin pidin niitä hyvin lämpimän vesipatjan (ts. avonaisessa muovipussissa, joka vesikulhossa) päällä, vuorotellen käsilläni hieroen. Osan väri alkoi muuttua lupaavaksi, mutta lopulta oli luovutettava. Yksi hyvä nyrkkisääntö tähän on, että poikanen on varmasti kuollut, kun kynnet muuttuvat verestä punaisiksi. Nyt emokani saa palautua kantoajasta ja synnytyksestä rauhassa. Jotkut astuttavat kanin heti synnytyksen jälkeen, jos poikaset eivät syystä tai toisesta ole selvinneet, mutta oman kokemukseni mukaan jokainen eläin tarvitsee aikaa palautuakseen.


Huomenna käyn vaihtamassa tämän poikasen syöneen naaraan ja sen veljen kahteen sukukypsään risteytysnaaraaseen ja kokeilen uudestaan onneani.

Toinen asia, mistä en ole ihan mielissäni on, kun laskin heinän menekin. Meillä menee nyt kymmenellä kanilla kaksi 8kg heinäsäkkiä viikossa ja yksi säkki maksaa vajaa 14 euroa Hankkijalla. Kanit söisivät enemmänkin heinää, ja minä sitä enemmän ostaisin, mutta hirvittää tuo hinta. Eikä laatu ole kehuttava. Toki Hankkijalla on 20kg säkkejä, jotka huomattavasti kilohinnaltaan halvempia, mutta eihän se ole kauppiaalle yhtä kannattavaa, joten sitä ei meidän lähiliikkeessä ole. Jos netistä tilaisin, täytyisi kerralla ottaa 40 säkkiä.
En ole saanut tietooni paikallisia viljelijöitä, jotka heinää myyvät, mielelläni heiltä ostaisin.

Ennen kuin meille vuohia tai lampaita tulee, täytyy heinää saada järkevämmällä hinnalla. Toki kesällä tilanne helpottuu, kun pääsemme itse kasvattamaan ja keräämään osan eläinten ruuista. Ensi talveksi aion myös säilöä kerppuja.

Itsekasvatettua ruokaa, kana

Meillä oli kana, joka sai nimekseen Nilkku-Lotta. Kana nilkutti toista jalkaansa ja oli muutenkin hyvin räsyisen näköinen. Muut kanat eivät siitä pitäneet ja aina, jos Nilkku-Lotta eksyi muiden kanojen joukkoon, kävivät ne sen kimppuun. Kukko sitten yritti tuloksetta eukkojaan komentaa. Muutama päivä sitten kuusi kanaa hyökkäsivät Nilkku-Lotan kimppuun. Nilkku-Lotta päätyi pää verissä, siivet ja jalat levällään makaamaan yhteen pesään. Päätimme, että nyt oli aika päästää tämä ressukka kärsimyksistään. 

Lopetus sujui tainnutuksen kanssa nopeasti ja seuraavaksi oli nylkemisen vuoro. Kanan käsittely on paljon vaikeampaa, kuin kanin! Sain kuitenkin lihat talteen puhtaina ja koirillekin riitti herkkupalat. Maatiaisissa ei hirveästi ole lihaa, kun ovat niin pieniä, mutta tätä kanaa riitti neljälle aterialle itselleni, ja parille muulle maistiaisiksi. Epäilin, uskaltaisivatko muut maistaa, mutta kuulema oli tosi hyvää! Ja tottahan olikin. Ei tule ikävä kaupan broilereita tämän jälkeen, ne maistuu ihan pahvilta. Lisäksi tiedän mitä kanani syövät ja miten ovat eläneet. Nilkku-Lotan lyhyt elämä ei ollut parhaimmasta päästä, mutta eipähän tarvinnut enempää kärsiä. Nyt on kanalassa rauha ja nuorikotkin ovat sulautuneet parveen hyvin. 

Äsken laitoin hautomakoneen päälle ja sinne kaksikymmentä munaa. Jokaisesta haudonnasta voi odottaa x-määrän tyhjiä munia, x-määrän haudonnan aikana tai kuoriutumisessa kuolleita ja yleensä yli puolet on kukkoja. Täytyy siis näiden kuoriuduttua hautoa lisää, sillä olemme saaneet myös alustavia kyselyitä kesäkanoista. Kanojemme määrä saa nykyisten tilojen puolesta tuplaantua ja kukoille haluaisin kesäksi omat tilat. Kesän jälkeen tarpeeksi kasvettuaan pääsisivät pakastimeen.


Fileet olivat hyvin pieniä, mutta täynnä makua.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Eläimen ja lihan arvo

Olen nähnyt paljon videoita lihantuotannosta ja ollut erilaisilla lihatiloilla. Olen nähnyt esimerkiksi sian, naudan ja kanan koko elinkaaren syntymästä teuraaksi. Silti en ole yhdistänyt tätä kaupassa myytävään lihaan. Tai lihaan yleensäkään. Ja tiedän, ettei moni muukaan. Joko eivät tiedä tai eivät halua.

Tiesittekö, että tiput kuoriuduttuaan joutuvat aikamoiseen maailmaan? Niitä heitellään laatikosta toiseen, kuljetetaan pitkin liukuhihnoja. Kanat ovat niitä, jotka saavat jäädä henkiin (ei sillä, että kaikki selviäisivät elämänsä ensiviikoista). Kukot murskataan. Netistä löytyy hyvin havainnollistavia videoita tälle. Ja on turha tuudittautua ajatukseen, ettei Suomessa toimittaisi niin. Kyllä toimitaan. Mutta sen ei tarvitsisi olla tuollaista. Lihankulutus on nykyisellään liiallista ja vähemmällä pärjättäisiin mainiosti. Yksi syy tuollaiselle tuotannolle on raha. Kuluttaja haluaa ruokaa halvalla ja tehotuotanto on vastaus siihen. Jos kuluttaja panostaisi enemmän laatuun, kuin määrään, ei sen tarvitsisi olla näin.

Olen vuosia puhunut, kuinka sitten joskus kasvatan lihani itse. Noh totesin eilen, että miksi en aloita jo? Ihminen ei tarvitse joka aterialla lihaa, joten esimerkiksi koulussa syön nyt kasvis- ja kalaruokia. Tänään oli kasvisbolognesekastiketta ja oli muuten hyvää! Maistui juuri siltä, miltä bolognesen kuuluukin maistua.
Kotona taas liha tulee joko metsästämällä, kasvattamalla itse tai ostamalla suoraan kasvattajalta, jonka eläinten olot tiedän ja voin hyväksyä.

 Miksikään vegaaniksi en ryhdy, koska siinä periaatteissa on joitakin epäkohtia. Soijatuotteisiin en koske, papuja en siedä ja lihaa kuitenkin elimistö tarvitsee. Ja ihan pakko huomauttaa, etten ole ikinä nähnyt terveen näköistä vegaania. Pelkästä ulkonäöstä voi päätellä, että kärsivät monista ravintoainepuutoksista. Usein myös vegaaniruoka on pelkkiä hiilareita ja kuituja. Moni unohtaa proteiinit.

Noh, nyt tuntuu, että tästä tuli enemmän moralisoiva kirjoitus. Älköön kukaan tästä vetäkö hernettä nenäänsä, mutta toivon, että se antaa ajatuksen aihetta. Tulen varmasti kirjoittamaan tästä lisää vielä hyvin piankin!

torstai 18. helmikuuta 2016

Omasta Tuvasta ja suunnitelmista

Olen jo useamman vuoden silmäillyt pientilojen myynti-ilmoituksia ja aika lähellä oli etten olisi yhtä ostanutkin. Onneksi en päätynyt vielä ostamaan, sillä muuten en nyt voisi opiskella. Jokin aika sitten tuskailin, mistä saisin oman tuvan. No sehän oli lähempänä, kuin mitä osasin odottaakaan. Meillä on pihapiirissä reilu satavuotias talo, jota kutsutaan Vanhaksi Tuvaksi. Se on ollut asumattomana jo vuosikaudet ja tälläkin hetkellä toimii lähinnä varastona. Toki Vanha Tupa ei täysin vastaa sitä, mitä omalta taloltani haluan, tontista puhumattakaan, mutta tässä elämäntilanteessa en voi muutakaan. Ja ajaahan tuo asiansa.

Olin ensin suunnitellut kunnostavani talosta huoneet ja jättäväni ison tuvan vanhemmille. Selvisi kuitenkin, että huoneiden pönttöuunit eivät ole enää kunnostettavissa ja opiskelijabudjetilla en mitenkään uusia saisi tehtyä. Tuvan puolella oleva uuni taas on kohtalaisessa kunnossa ja aika pienellä työllä kunnostettavissa. Tupa on tarpeeksi suuri ja mikä ihaninta, pinkopahvien takana on upeat hirret odottamassa! Lattia täytyy avata ja uusia eristeet, lisäksi ikkunat haluaisin palauttaa vanhan mallisiksi. Vanhassa talossa ei vain saa olla isoja rumia neliön muotoisia ikkunoita! Pilaa talon tunnelman täysin. Ulkolaudoituksenkin haluan uusia. Se ei ole hyvässä kunnossa ja haluan siitä hieman nykyistä erilaisemman.

                                     
Vanhassa Tuvassa on sähköt, muttei vettä ja se sopii minulle mainiosti. Talon lähelle tulee huussi, suihkussa käydään vanhempien talossa ja kesäisin järvellä. Nykyään ollaan hyvin tarkkoja jätevesistä, mitä syntyy mm. tiskauksessa ja pyykinpesussa. Vanhaan Tupaan ei ole asiaa nykyaikaisilla pesuaineilla ja pyykinpesu hoituu tarvittaessa vanhempien talon pyykkikoneella, jos en nyrkkipyykkiä jaksa. Tarkoitus kuitenkin on vaatemateriaalien suhteen pyrkiä luonnonkuituihin ja villaan, joten pyykkikone ja pesuaineet eivät tällöin edes tule kuuloonkaan. Siihen pisteeseen pääsemisessä menee kuitenkin vielä piiiitkä aika.
Vanhan Tuvan kunnostamiselle en anna aikataulua, koska voi olla, että jossain vaiheessa kuitenkin muutan siitä pois. Tai eteen tuleekin isompi ja kalliimpi ongelma talon suhteen, jolloin unohdan sen kunnostamisen. Ensisijaiset työt ovat lattiassa ja uunissa.
Kunnianhimoisesti haluan tehdä tupaani itse huonekalut. Jotain minulla on jo valmiiksi toki, mutta haluan minimoida kaiken kertakäyttötavaran ja muovin. Aivan 1900-luvun alkuun ei ole tarkoitus mennä. Tupaan tulee mm. jääkaappi-pakastin. Voi olla, että kun opin kunnolla hyödyntämään kellaria ja saan ruokatarvikkeistani säilyviä, saa jääkaappi kyytiä.
Kunhan saan tämänhetkisen flunssani parannettua, voisin kirjoittaa enemmän suunnitelmistani ravinnon suhteen. Olisi hienoa päästä kokonaan eroon ruokakaupasta! Ja uskokaa tai älkää, se on mahdollista, mutta vaatii aikaa, opettelua, suunnittelemista ja oikeat säilömistekniikat. Ja toki täytyy tehdä työtä, jotta sitä ruokaa tulee omasta maasta. Ihan kaikki ei sentään kasva itsestään.


perjantai 5. helmikuuta 2016

Kaneista

Minä olen pieni wiener-tyttö.
Lauantaina eläinlaumaamme muutti neljä uutta kania. Näistä yksi uros (nelikiloinen jössikkä) ja kaksi naarasta ovat wienereitä ja yksi uros wiener-ranskanluppa-suurihopearisteytys. Kanit ovat vielä nuoria, varsinkin naaraat. Ne saavatkin odotella jonkin aikaa, ennen kuin pääsevät mammapuuhiin. 

Yksi kasvateistani, risteytyskani Äksypöksy tapasi sulhasen ja näillä näkymin vajaan kuukauden kuluttua meillä on pienen pieniä pupuvauvoja. Toivon, että neiti hoitaa poikasensa yhtä hyvin, kuin äitinsä. Vanhin naaraani, tämän neidin äiti, ei lämmennyt kahdelle sulhaselle ollenkaan, joten se jää näillä näkymin vain lemmikiksi. 


Vielä ei näe, onko masussa pienokaisia.
Aikaisemmin kanin raskaudesta on tullut viitteitä viikko astutuksesta. Emo alkoi tekemään pesää ja repimään turkkiaan. Tämä tosin voi olla myös valeraskautta, mutta seuraavaksi kanilla kasvoikin jo vatsa ja nisät oli putsattu karvoista. Loppuraskauden aikana saattoi poikasia jo tunnustella vatsan läpi. Synnytysyö alkoi valtavalla levottomuudella. Siinä sai pesäkopit ja kaikki irti lähtevä kyytiä, kun mamma synnytystuskissaan meuhkasi. Poikaset syntyivät pesän ulkopuolelle ja siitä sitten kömpivät itse lämpöiseen pesään. Emo oli tehnyt pesän yksinkertaisesti oljista, heinästä ja omista karvoistaan. Emoa ei pahemmin näkynyt poikasten luona ja kanit imettävätkin vain kerran pari vuorokaudessa. Poikaset kasvoivat hyvin ja kaikki neljä kasvoivat reippaiksi kaneiksi. Meillä asustaa nyt siis näistä poikasista tuo Äksypöksy ja tämän veli Pupupöksy.

Kirjoittelen täällä kaneista varmasti vielä paljon lisää, sillä nyt jos koskaan olen niistä innostunut!

maanantai 25. tammikuuta 2016

Uusi alku

Joskus sitä jumittaa jonkin asian kanssa ja tajuaa, että ehkä pitäisikin aloittaa alusta. Näin kävi minulle blogini kanssa.

Olen pitänyt blogia osoitteessa http://mennaanmaalle.blogspot.com vuodesta 2010 ja se sisälsi kirjoituksia valmistautumisesta maatalouskouluun, maatalouskoulusta, sen keskeyttämisestä, elämästä sen jälkeen, talouskoulusta, lähihoitajan opinnoista, maallemuuttohaaveista, maallemuutosta ja paljosta muusta sekalaisesta.


Tästä blogista tulee vähän virtaviivaisempi. Tai ainakin yritän. Juttua tulee mm. puusepän opinnoistani, Vanhan Tuvan kunnostamisesta omaksi kodikseni, sekä omavaraisuudesta. Isossa osassa tulee myös olemaan lukuisat eläimet, joita ovat sekarotuinen Pipsa-koira, Kiira-ajokoira, pikkusiskoni koira Kerry eli Keri, karhukoirasiskot Anni ja Aino, kissat Diana ja Kiti, kaksi angorakania ja muut kanit, sekä kanat ja kaksi kukkoa. Eläimiä on tarkoitus hankkia lisää, ainakin muutama vuohi ja lampaita.


Pipsa ja Kiti
Tarkoitus on pyrkiä kasvattamaan ruokani itse ja minun kohdallani se tarkoittaa myös lihaa. Varoitan siis jo tässä vaiheessa, että blogi tulee sisältämään kuvia ja kirjoituksia mm. kanien ja kanojen päätymisestä ruuaksi. Jossain vaiheessa myös lampaiden.