sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kuvapläjäys ja kuulumisia

Hirmupaljon on taas tapahtunut kaikenlaista ja välillä on tuntunut, että eniten harmia ja murhetta. Olen joutunut ottamaan itseni kanssa aikalisän, kun uupumus on ottanut niskalenkin arjestani. Työni on rakas, mutta raskas, eläimet ovat sairastelleet, Aino piti lopettaa, kohtuuttomilta tuntuvia tilanteita... 

On ollut pakko mennä itseeni ja etsiä voimavaroja ja keinoja arjen helpottamiseksi. Tällaisina hetkinä olen huomannut, kuinka tärkeitä eläimet ovat minulle. Joku ehkä ajattelee niiden olevan taakka ja rasite, mutta minulle ne ovat melkein henkireikä.


Osaisipa ottaa yhtä rennosti kuin Diana!


Kävin siskoni ja Annin, Pipsan sekä Kerin kanssa jäällä rellestämässä. Tuli myös huomattua, ettei Pipsa enää välttele vieraita koiria, vaan menee kaivamaan verta nenästään. Perjantaina kävimmekin ostamassa Pipsalle flexin, niin on mukavampi käydä lenkeillä lyhyen hihnan sijaan.


Kotipihassa Pipsa saa nauttia rauhasta ja vapaudesta. Lempipuuhaa on liukua selällään ja piehtaroida pitkin pihaa.


Pulla-kissa oli saanut farmiltani "lähtöpassit" hurjan villin käytöksensä vuoksi, mutta ikävä voitti ja katti pääsi takaisin kokeilemaan yhteiseloa. Heti pisti ensimmäisen yön ja aamun aikana tuvan ylösalaisin ja sitten olikin hyvä nukahtaa sikeille unille. Kuvassa myös uusin asukas.


Vuoden ekat tiput ovat kuoriutuneet. Tänään nopeasti vilkaisin ja ainakin 4/14 on kanoja. Viikon kuluttua pitäisi kuoriutua seuraavat tiput. 



Koska viime kesän kaninpoikasista suurin osa oli uroksia, tuli kiire teurastuksille. Vielä on opettelemista ja hieman useammin saisi teurastaa, jotta tuntuma säilyisi. Arvostus ja kunnioitus kasvaa, kun alusta pitäen kasvattaa itse lihansa. Makukin on aivan toinen, kuin kaupan lihoissa. Kuvan koiven haudutin yrttiliemessä ja paistoin pintaa rasvassa. Helpolla pääsee myös, kun laittaa kokonaisen kanin haudutuspataan, siihen mausteet ja liemi mukaan ja yöksi lämpimään leivinuuniin hautumaan. Seuraavana päivänä on ruoka valmis. Itselleni tällaisesta sastsista jää moneksi kerraksi syötävää. Siitä saa pataa, keittoa, leivänpäällistä ja pakkaseenkin pahan päivän varalle valmista ruokaa.

Olen ottanut itselleni suuren harppauksen omavaraisuudessa ja itseni kehittämisessä. Pääsin mukaan villiyrttikoulutukseen, joka myös mahdollistaa tulevaisuudessa pienen yritystoiminnan. Pää pursuaa ideoita ja odotan innolla toukokuista kurssia. Lisäksi elo-syyskuussa on kahden viikon permakulttuurikurssi, jonne on pakko päästä. Ensi vuonna voin sitten hyvin eväin käynnistää uinumassa olleen projektini.



keskiviikko 8. helmikuuta 2017

maanantai 16. tammikuuta 2017

Katsaus viime vuoteen

Monessa blogissa on vuoden vaihteen tienoilla ollut kooste vuodesta 2016. Ajattelin tehdä samanlaisen, nähdäkseni mitä kaikkea tulikaan viime vuonna tehtyä. Kovasti joudun pinnistelemään muistini kanssa, koska muistelin esimerkiksi, että Pipsa olisi tullut minulle viime vuonna, vaikka tulikin jo kevättalvella 2015.

Tammikuussa 2016 aloitin puusepän opinnot, jotka vaihdoin artesaanilinjaksi. Edellisvuonna olin päässyt mm. kätilön, sosionomin ja terveydenhoitajan pääsykokeisiin ja hainpa myös uudestaan maatalouskouluunkin. Puusepän opinnot vetivät kuitenkin pisimmän tikun. Vaikka loppuen lopuksi kävin koulua vain puoli vuotta, antoi se minulle paljon. Opin tekemään leikkuulautoja, jakkaroita, senkin ja muita käyttöesineitä. Koulun jätin kesken useista syistä, enkä kadu koulun aloitusta, enkä lopetusta.

Keväällä tein ensimmäiset esikasvatukseni ja perustin ensimmäisen kasvimaani. Käsin maan muokattuani ja kaksikymmentä kiloa perunoita istutettuani kunnioitus isovanhempien työmäärää ja perunaa kohtaan kasvoi hurjasti. Kuinka vähän arvostammekaan tänä päivänä ruokaamme...

Kasvimaa tuotti lopulta "maistelusadon". Sain muutaman kesäkurpitsan, avomaankurkkuja, yhden paprikan, sitä perunaa, porkkanaa, hernettä, pellavaa, papuja, sipulia, valkosipulia, kurpitsaa, pinaattia... Jatkossa täytyy suosiolla laittaa kaikkea huomattavasti enemmän.

Kasvimaan hoitoa hankaloitti se, että olin paljon töissä. Toisaalta olen kiitollinen, että sain olla töissä ja saan olla vieläkin. Se ei enää ole itsestäänselvyys...

Touko-kesäkuussa syntyi yhteensä kahdeksan kaninpoikasta. Kanat hautoivat kimpassa muutaman tipun, joista lopulta jäi henkiin vain yksi. Nyt sekin on kasvanut isoksi neidoksi ja kohta alkaa munimaan. Viime vuoden tipuista meillä on viisi kukkoa vielä kanalassa isäkukon lisäksi. Ennen kuin haudomme lisää tipuja, täytyy asiaa vähän korjata... Vaikka nyt on talvi, jatkuu munantuotanto edelleen, eikä sulkasatoa ole tainnut pitää kukaan kanoista.

Kesällä kerkesin olla lasten- ja nuortenleirillä ryhmänohjaajana, toivottavasti myös tänä vuonna. Kesäkuussa meille muutti kaksi kissanpentua, joiden nimeksi on nyt vakiintunut Laku-Pekka ja Pulla. Heinäkuussa emännöin konekarhutapahtumaa Lautakankaalla. Saa nähdä järjestetäänkö sama tänä vuonna.

Syksy on muistoissani aikalailla hämärän peitossa. Töissä kävin ainakin ja kerran Tukholmassa siskoni kanssa. Samalla reissulla ostin ensimmäisen autoni. Loka-marraskuussa olisi ollut Tukholmassa Awakening Europe-kofrenssi, mutta palkka tuli miten sattui ja töitä oli hyvin tarjolla. Tänä vuonna konfrenssi on Prahassa ;)

Joulukuun alussa muutin kissoineni ja koirineni "omalle farmille". Täällä on tilaa koirien ulkoilla, eikä autoteitä ole välittömässä läheisyydessä. Joulukuussa farmille muutti kääpiöpinseri "Brutski" Pipsan kaveriksi. Pipsan eroahdistus onkin helpottunut huomattavasti saatuaan kaverin.

Joulu meni töissä ja uusi vuosi kotona eläinten kanssa. Maltillisesti naapurit ampuivat muutaman raketin tasan puolenyön aikaan. Koirat eivät siihen reagoineet ollenkaan.

Kuvia olisin halunnut tähän laittaa, mutta vaihdoin kännykkää, enkä saanut kaikkia kuvia siirrettyä uuteen ja nyt sitäpaitsi laiskottaa latailla tänne kuvia. Sauna on lämpiämässä, joten latailut saa tosiaan jäädä.


maanantai 26. joulukuuta 2016

Tuvan arkea

Nyt kun olen jo muutaman viikon uudessa kodissa asunut, maltan tänne jotain kirjoitellakin.

Talo on pysynyt hyvin lämpimänä 18-20 asteen välillä, mikä on itselleni juuri sopiva. Olen aivan rakastunut puuhellaan. Siinä kypsyy nopeasti aamupuuro ja valmistuu pannukahvi. Tällä hetkellä leivinuunissa on tuli, tarkoitus hauduttaa myöhemmin poropataa.

Muuttokuorma on suurelta osin pahvilaatikoissa, koska kodin ulkopuolisia töitä on riittänyt enemmän kuin tarpeeksi. Navettakin odottaa vielä asukkaitaan ja vielä mietitäänkin millä kokoonpanolla kanat sinne muuttavat. Kanoista ja kaneista on tullut mukavasti kyselyitä ensi kesää ajatellen, joten pitäisi jo hommiin ryhtyä, jotta niitä riittäisi kaikille haluaville...

Hieman tätä kaikkea intoa latistaa vuotava katto, mutta vuokralaisena se ei ole suuremmin minun ongelma. Paitsi sitten, jos tulee home kuvioihin. Nyt talossa on hyvin raikas sisäilma ja toivon sen sellaisena pysyvänkin.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Vihdoin oma tupa!

Osa lukijoista jo tietää, osa arvaa. Olen siis vihdoin toteuttanut yhden suurimmista haaveista, olen muuttanut pientilalle. Vuokralle, näin aluksi tutustumismielessä.

Tilalla sijaitsee iso navetta, jonne lähiaikoina muuttavat kanat ja kanit. Siellä niillä on hyvin tilaa olla.

Tuvan ikkunasta avautuu henkeäsalpaava peltomaisema kumpuilevine metsineen. Pakkasaamun auringonnousut ovat olleet jotain sanoinkuvaamatonta. Muistakin ikkunoista näkyy kaunis luonto. Liikenteen pauhu ei tilalle kuulu ja naapureihin ei ole näköyhteyttä.

Yhteen naapuriin pääsin tänään tutustumaan, kun töihin mennessä auto ei jaksanutkaan mäkeä ylös ja liukui ojaan. Onneksi lähdin liikkeelle tavallista aikaisemmin, niin en ihan hirveän myöhässä ollut töistä.

Olen tehnyt tuttavuutta leivinuuniin, puuhellaan ja -saunaan. Saunan lämmitys oli melko hidasta, joten työpäivän päätteeksi saunaan menoa saa vain haaveilla. Huomenna on vapaapäivä ja aion saunoa sydämeni kyllyydestä.

Puuhellalla olen saanut yllättävän helposti ja nopeasti ruuat tehtyä. Aamullakin käytin saman ajan, kuin Lautakankaalla elektroniikan keskellä. Aamulla laitoin ennen töihin lähtöä kukon haudutuspataan liemen ja mausteiden kera ja töistä tullessa lihat irtosivat hyvin luista. Kätevä tapa saada valmista, lämmintä ruokaa heti töistä tultua.

Tällä hetkellä "farmilla" on kanssani kissat Diana ja Pulla (jotka toissa yönä hoitivat ansiokkaasti kissan tehtävää) sekä Pipsa-koira. Kanat ja kanit tulevat sitten, kun saan navettaan niille tilat tehtyä ja Aino-koira keväämmällä, kun on koiratarha pystyssä. Uusia eläinystäviä on myös tulossa pikkuhiljaa.

Kevättä odotan, jotta pääsen perustamaan permakulttuuriin perustuvan kasvimaan. Siitä saatte sitten kuulla lisää. Tarkoitukseni on tehdä kunnon perehdytyspostaus aiheesta ja päiväkirjamaisesti kirjata ylös kulloinkin ajankohtaiset tehtävät.

Nyt tekisi mieli nukkumaan ja toisaalta myös haluaisin kutoa villasukkaa. Voi olla, että uni voittaa.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kaikessa hiljaisuudessa

Blogin hiljaisuudesta huolimatta elämä kulkee eteenpäin sujuvasti. Paljon on viime kerrasta tullut uutta, kaikkea en uskalla vielä paljastaa. 

Yksi pitkäaikaisia stressinaiheuttajia on ollut työtilanteeni. Olen siis ollut lähihoitajana vanhusten parissa, mutta soten myötä työvuorojen saaminen muuttuu ja näin ollen en voi laskea mitään sen varaan. Onnekseni minulle tarjottiin sijaisuutta, jonka otan mielelläni vastaan. Näin ollen voin hyvillä mielin toteuttaa yhden suurimmista haaveistani, johon palaan blogissa joulukuun puolella.


Eläinlaumamme on pysynyt jo jonkin aikaa samana. Yläkuvassa oleva Jarno-wiener valmistautuu talven tuloon ja tehtäväänsä kaninkasvatukseni kantaisänä. Neljä jälkeläistä Jarno on jo antanut, mutta lisää odotan vuoden vaihteessa tulevaksi. 


Laumassa elävät kanit ovat tulleet keskenään toimeen loistavasti. Naaraat valmistautuvat omaan tehtäväänsä ja poikaset jatkavat vielä hetken kasvamistaan. Kuvassa näkyvät siniset pojat etsivät kotia. Niiden isä on Jarno ja emo Hulda, joka on risteytys (kuvassa ylhäällä musta-harmaa).


Laku-Pekka (joka on kylläkin tyttö) ja Pipsa
 Koirat ja kissat ovat myöskin sulautuneet laumaksi. Keri välillä innostuu kissoja seuraamaan ja vähän maistelemaankin, mutta se ei kissoja suuremmin häiritse. Kiira-ajokoira ei vieläkään ole tajunnut perimmäistä tarkoitustaan, mutta rottia on tappanut kiitettävästi.

Nyt otan sukankutimet käsiini. Pitkästä aikaa sormeni kestävät kutomista, joten otan kaiken ilon irti siitä.

tiistai 30. elokuuta 2016

Sitkuttelu on ohi

Olen viime vuodet "kärsinyt" sitkuttelusta. Sitten kun olen maalla, sitten kun saan kasvimaan, sitten kun on rahaa, sitten kun jaksan, sitten kun osaan... Reilu vuosi sitten muutin maalle. Tällä hetkellä minulla on satoa tuottava kasvimaa. Tällä hetkellä minulla on töitä, eli myös rahaa. Kukaan ei tule potkimaan minua sängystä, se on itse jaksettava. Tekemällä oppii, netti ja kirjasto ovat tietoa täynnä. Näitä ei enää tarvitse sitkutella, jäljelle jää "sitten kun omistan oman pientilan". Sitten teen asiat näin ja näin. Paitsi että voin tehdä näitä jo nyt olosuhteiden sallimissa rajoissa. Miten paljon olenkaan jättänyt asioita tekemättä, koska voin tehdä niitä muka vasta omalla tilalla. Yhtälailla voisin nytkin mennä keräämään talvea varten marjat, valmistella kasvimaan ensivuodeksi, opiskella vesimelonin kasvattamisesta avomaalla (oi kyllä, Suomessakin onnistuu!), harjoitella lisää omavaraisuuteen tarvittavia taitoja... Kyllä, laiska olen ja itse minun täytyy itseäni eteenpäin potkia.
Kesä meni hujauksessa töissä, reissussa ja milloin missäkin. Nyt on sadonkorjuun aika käsillä ja erilaisten säilömismenetelmien opettelukin olisi hyvä aloittaa.
Herneen kanssa kävi vähän hassusti. Sitä ahneuksissani kylvin aika paljon, mutta ensimmäiset palot syötyäni totesin olevani allerginen niille. Täytyy siis kokeilla ryöppäys-pakastus-menetelmää, jospa sitten sietäisin paremmin syödä herneitä. Ensimmäiset sipulit olen jo maistellut ja ensi vuonna täytyy laittaa reilusti enemmän kasvamaan ja vähän aikaisemmin. Jopa valkosipulia olen jo maistanut ja vaikka kuvittelin saavani niistä kunnon satoa vasta ensi vuonna, oli jo nyt yhdessä sipulissa useampi kynsi ja kokokin jo tässä vaiheessa kiittettävä.

Vähän täytyi myös tehdä muutoksia arjen kanssa. 22.8. jatkuivat artesaaniopinnot, mutta syksyn ja ensi vuoden kalenteri on täynnä kaikenlaista ja ahdisti se, että joutuisin olemaan paljon koulusta pois. Nyt vielä sain töitä niin paljon, kuin jaksan tehdä, niin on paljon kannattavampaa lopettaa koulu. Päätös osoittautui heti oikeaksi. 80 euron opintotuella ei pitkälle pötkinyt, töitä ei juuri voinut opiskelujen aikana tehdä ja nyt minulle on avautunut uusia ovia seurakunnassa ja jopa maailmalla. Loka-marraskuussa lähdenkin vähäksi aikaa ulkomaille ja muuten tämän loppuvuoden täyttää töiden lisäksi erilaiset seminaarit, konfrenssit, tapahtumat, seurakunnan kokoukset, nuortenillat sun muut.

Olin jo viittä vaille valmis lopettamaan blogin pitämisen, mutta ehkäpä saan nyt hiljalleen elvytettyä kirjoittamisenkin ja sitä kautta tämän blogin. Joka tapauksessa, elämä jatkuu ja tuntuu, että nyt se vasta pääsee kunnolla alkamaankin!

Nyt menen tekemään kierroksen Lautakankaan tilalla, keräämässä omenapuista pudonneet omenat ja tarkistamassa luumupuut.